Tervetuloa Kirsin (äiti) ja Emman (tytär) nukkisblogiin.

perjantai 7. joulukuuta 2018

London Kensington Dollshouse Festival 3.12.2018

Hei!
Vierailimme tyttäreni kanssa Kensington Dollshouse nukkekotimessuilla Lontoossa. Olemme aiemmin olleet siellä toukokuussa kevätmessuilla ja nyt siis koimme Joulumessut. Oli aivan mahtavaa! Sanoinkuvaamattoman upeita juttuja!

Vinkkinä messuja varten voisin sanoa, että muista ottaa runsaasti käteistä mukaan. Joillakin myyjillä käy korttikin, mutta pääosin pitää asioida käteisellä. Lähellä on nostoautomaatti, jos rahat loppuvat kesken!

Kannattaa ottaa mukaan myös rasioita, joihin voi mini-ihanuudet pakata ja saa ne ehjänä Suomeen. Minulla oli mukana sellainen lokerikko ja kuplamuovia. Pakkasin aina ostokseni sinne ja yksi myyjä ihastelikin, että olin "very professional shopper" :)

Messut aukeavat klo 11.00. Kannattaa mennä 11.30, niin pääsee jonottamatta sisään! Minä olin ostanut meidän liput valmiiksi netin kautta, joten pääsimme tosiaan ihan suorilta sisään ja myyntipöytien ääreen.

Messuilta saa kahvia, teetä ym. ja myös lämmintä ruokaa. Edellisellä kerralla söin oikein makoisan uuniperunan siellä, mutta tällä kertaa halusin vain kupin kahvia. Omia eväitäkin näytti ihmisillä olevan mukana.

Kuvia messuilta
Jos kuvissa näkyy kovia hintoja, ei kannata pelästyä. Messuilta löytyy ihanuuksia myös ihan peruskukkarollekin sopivaan hintaan :)

Shoebutton Bears
Tämä myyjä oli tuttu jo edelliseltä kerralta ja meninkin ihan ensin asioimaan hänen pöytäänsä.


Emma Jane Miniatures
Jos oikein ymmärsin - satuin kuulemaan osan eräästä keskustelusta - tämä myyjä oli ensimmäistä kertaa messuilla. Minuun osui ja upposi hänen tekemänsä ihanuudet, sillä tarkoituksena olikin ostaa täydennystä lelukauppaani. Eikö olekin ihania!

June Clinkscales

Miniarche


Nathalie Mori




Art of Mini

Sarah Heasman

Graham Parrat

Jan Clarke Dolls

Ingrid Auer Puppenminiaturen


Yleiskuvia







Mitä minä ostin messuilta... kuvat kertokoon, vaikkakaan tässä ei ole ihan kaikki ostokseni. Otin nämä kuvat jo hotellihuoneessa enkä halunnut purkaa hyvin pakattuja tuotteita (mm. kipsiset listat ja tapetit). Ostimme myös kankaita ja muita tarvikkeita, niistäkään ei nyt ole kuvaa.



Pari vinkkiä miniostoksiin kaupungilla

Tietenkin matkamuistomyymälät ovat oiva paikka löytää minejä. Ihania punaisia busseja, puhelinkoppeja, takseja ym. roikkuu avaimenperissä ja ne voi irrottaa ja laittaa nukkekotiin.

Hamleys -lekukaupassa on hyvä valikoima miniatyyrinalleja ja muita hahmoja!

Liberty-tavaratalon kankaat on kerta kaikkiaan lumoavia! Minimimäärä mitä leikkaavat on 50 cm, mutta siellä myydään myös kangaslajitelmia (kuva 2).

Mahtavat messut oli ja jouluinen Lontoo niin ihana, että en olisi kotiin vielä lähtenyt, vaikka olimme peräti 5 päivää siellä. Joskus taas uudestaan, ehkä kevätmessuille...
Kirsi

torstai 23. elokuuta 2018

Nalle-putiikki

Lelukaupan jälkeen alkoi mieli tehdä putiikkia ihan vain nallukoita varten. Niinpä rakentelin Nalle-putiikin. Vielä on tyhjää, mutta nyt on menossa se ihana vaihe, kun saa etsiä ja hankkia sinne myytäviä nalleja :) Vielä pitää kalusteitakin tehdä lisää. Vasemmanpuoleinen vitriini ei ole minun tekemä, olen ostanut sen nalleineen kaikkineen Etsystä.




Nallet, joilla on merkki rinnassa, on aitoja Hermann-nalleja.



Rakennusvaihe

Tein nalleputiikin paspis-pahvista ja käytin erilaisia puurimoja. 




Vasemman seinän nalle-kuvioinen tapetti on scräppi-paperia ja pilkullinen tapetti on kangasta.
Portaiden tasanne tehty ihan vain pieniä kaakeleita vierekkäin liimaamalla (ei siis ole mitään saumausainetta laattojen välissä).